Korteilla pelaaminen on erittäin vanha keksintö. Joidenkin historiallisten tietojen mukaan pelikortit olisivat peräisin Kiinasta jo ajalta ennen toisen vuosituhannen alkua. Alun perin kortit olisivat tarinoiden mukaan peräisin Kiinan silloisista haaremeista, ja Eurooppaan ne olisivat kulkeutuneet ristiretkien aikaan.
Tällä sivulla käsittelemme neljää eri taitoa vaativaa korttipeliä.
Nykyaikaisessa korttipakassa on 52 korttia, jotka edustavat neljää eri maata: herttaa, pataa, ristiä ja ruutua. Jokaisessa maassa on 13 korttia, jotka ovat numeroarvoltaan väliltä 1–14. Pakan neljä ässää toimittavat sekä ykkösen että neljäntoista arvoa tilanteesta ja pelattavan pelin säännöistä riippuen.
Yksi mielenkiintoisimmista asioista korttipeleissä on se, kuinka niissä tuuri yhdistyy usein taitoon. Toki on olemassa myös pelejä, jotka vaativat joko silkkaa tuuria tai pelkkää taitoa, mutta korttipakan sekoittaminen lisää peliin kuin peliin vähintäänkin sattumanvaraisuutta. Käytännössä kortit voi yhdistää pakkaan lähes lukemattomilla tavoin, joten jokainen sekoitus on lähtökohtaisesti täysin erilainen.
Seuraavaksi on kuitenkin aika aloittaa listauksemme, johon on koottu viisi peliä, joissa nimenomaan taito on erityisen suuressa roolissa.
Pasianssi on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista taitoon perustuvista korttipeleistä. Myös tässä korttipelissä tosin sattumallakin on suuri merkitys, sillä se vaikuttaa pelin alussa tehtävään eräänlaiseen alkujakoon.
Pasianssin historiasta ei tiedetä kovinkaan paljon, mutta ensimmäiset viittaukset siihen löytyvät kirjoista 1700-luvulta. Pelin suomenkielinen nimi Pasianssi on peräisin ranskasta, jossa peli tunnetaan nimellä Patience. Tämä myös englannin kielessä käytetty sana viittaa kärsivällisyyteen, jolla onkin pelin kulussa tärkeä merkityksensä. Pohjois-Amerikassa peliä kutsutaan puolestaan nimellä Solitaire, joka puolestaan tarkoittaa yksinäisyyttä. Kyseessä onkin harvinaisesti yksin pelattava korttipeli, josta kuka tahansa korttipakan omistava voi nauttia milloin tahansa.
Pasianssin tavoitteena on järjestellä korttipakan kortit tietyllä tavalla omiin maihinsa pöydälle. Kortteja nostetaan pakasta yksi kerrallaan. Hieman säännöistä ja pelitavasta riippuen joskus saatetaan myös ajautua tilanteeseen, jossa peliä ei enää voi saada läpi. Tämä lisää pasianssiin ripauksen ylimääräistä yllätyksellisyyttä ja mielenkiintoa. Mikään helppo peli ei siis ole kyseessä, vaan taitoa ja tuuriakin toden totta vaaditaan.
Blackjack on kaikkein klassisin taitoon perustuva korttipeli, jossa on uhkapelielementtejä. Tätä joko yksin jakajaa vastaan tai yhdessä muiden pelaajien kanssa pelattavaa korttipeliä pelataan useimmiten rahalla, mutta teoriassa sitä voi pelata muutenkin.
Blackjackin syntyhistoria on pienoinen mysteeri. Sen verran kuitenkin tiedetään, että espanjalainen kirjailija Miguel de Cervantes viittasi peliin jo vuonna 1601–1602 kirjoitetussa kaunokirjallisessa teoksessaan nimeltä Rinconete y Cortadillo. Kirjassa peliin tosin viitattiin ”ventiunana”, joka kääntyy muotoon ”twenty-one” eli ”kaksikymmentäyksi”. Blackjackissa tunnetusti pyritään pääsemään mahdollisimman lähelle pistemäärää 21.
Blackjack rinnastetaan yleisesti rahapeleihin ja koska oikealla rahalla pelaaminen on aina riski, niin suosittelemme kokeilemaan sen sijaan hullun hauskaa ”Kädetön miljonääri” -peliä, missä tavoitteena on saada napattua seteli giljotiinin terän välistä ilman, että sormet tai käsi saa kyytiä. Kädetön miljonääri -peliä pääsee pelaamaan ilmaiseksi Pelimaailmassa ja mikä parasta, peli toimii internetselaimessa ja sitä voi pelata tietokoneilla sekä mobiililaitteilla. Pelimaailma.com sivustolta löytyy myös paljon muita nettiselaimessa toimivia nettipelejä, joiden parissa voi viettää hauskoja hetkiä täysin veloituksetta.
Blackjack on uhkapelinä siitä harvinainen, että siinä taidolla todella on suuri merkitys. Niin sanotulla optimistrategialla pelaava pelaaja pystyy nostamaan pelin palautusprosentin vain prosentin pari alle täyden satasen. Näin ollen pelissä voittaminen ja häviäminen ovat lähestulkoon yhtä todennäköisiä, jos strategia on hallussa.
Uno (tai isolla kirjoitettuna UNO) on listamme ainoa korttipeli, joka ei perustu perinteiseen korttipakkaan. Sen sijaan tätä peliä pelataan täysin omilla värikkäillä pelikorteillaan.
Uno on myös verrattain uusi peli. Se tuli markkinoille ensimmäistä kertaa vuonna 1992, ja sen on alun perin kehittänyt Merle Robbins -niminen herrasmies Yhdysvalloissa Ohion osavaltiossa vuonna 1971. Myöhemmin Merle myi pelin oikeudet Robert Tezakille, jonka International Games -firma päätyi vuonna 1992 lelubrändi Mattelin omistukseen. Mattel muokkasi pelin nykyaikaiseen muotoonsa ja julkaisi sen samana vuonna valtayleisölle.
Unoa voi pelata teoriassa useilla erilaisilla säännöillä. Virallisten sääntöjen mukaan pelissä tulee kuitenkin saavuttaa 500 pistettä. Tämä tapahtuu tavallisesti useita pelikierroksia pelaamalla. Näiden kierrosten aikana tavoitteena on päästä omista korteista eroon yksi kerrallaan.
Uno on todella suosittu peli, joka tunnetaan hyvin ympäri maailmaa. Siitä on vuosien saatossa julkaistu lukuisia eri versioita ja jopa monia videopelejä. Pelin suurin suosio perustuu siihen, että se soveltuu useiden muiden pelien lisäksi myös leikki-iässä oleville lapsille. Vaikka pelissä onkin olemassa selkeitä taitoelementtejä, pystyy pelkällä tuurillakin pärjäämään melko hyvin. Näin ollen myös lapset pystyvät toisinaan voittamaan vanhempansa ja peli pysyy jännittävänä myös koko perheen kanssa pelattuna.
Esiteltäköön viimeiseksi klassinen suomalaista alkuperää oleva peli, joka on noussut legendaariseen maineeseen etenkin kursailemattoman nimensä vuoksi. Ihme kyllä pelin alkuperä tuntuisi olevan pitkälti hämärän peitossa, eikä esimerkiksi netin avulla löydy pelin historiaan tai keksijään liittyviä tietoja. Oletettavasti peliä on kuitenkin pelattu Suomessa useita vuosikymmeniä ja mahdollisesti jo sotien aikaan.
Paskahousu on sikäli samanlainen peli kuin edellä esitelty Unokin, että myös siinä pyritään pääsemään eroon omista korteista. Paskahousuksi kutsutaan pelissä pelaajaa, jolle jää viimeksi kortteja käteen, joten tässä pelissä ei niinkään pelata voitosta vaan pyritään välttämään häviämistä. Nimitys paskahousu oli loukkaava jo Akseli Gallen-Kallelan mielestä.
Paskahousussa taito on merkittävässä roolissa, sillä korteista tulee päästä eroon taktisesti pelaamalla. Pelistä on olemassa myös useita sääntövariaatioita, joista tunnetuin lienee Valepaska, jossa kortit asetetaan kortit pöydälle kuvapuoli alaspäin ja pieni huijaaminenkin on sallittua.
Lisää artikkeleita