Blackjackissa talon etu eli se osuus panoksista, jonka kasino pitkällä aikavälillä pitää itsellään, on noin 6 %, jos pelaaja jäljittelee jakajan eli pöydän kortinjakajan sääntöjä. Perusstrategian, eli matemaattisesti lasketun ohjeen siitä, mikä siirto sopii mihinkin tilanteeseen, avulla se voi Cornellin yliopiston matematiikan laitoksen laskelmien mukaan olla vain 0,16 %, kun pelin säännöt ovat pelaajalle edullisimmat.
Muistipelien pelaaja osaa jo muistaa, missä kortti on, mutta blackjackissa painaa enemmän kiinteän päätöstaulukon osaaminen, ja muistitutkimus tietää tarkasti, miten sellainen opitaan.
Blackjackissa pelaaja yrittää saada korttiensa summan lähemmäs 21:tä kuin jakaja ylittämättä sitä. Jakaja noudattaa kiinteää sääntöä: hän ottaa kortin, kun summa on 16 tai alle, ja jää, kun summa on 17 tai yli. Jos kumpikaan ei ylitä 21:tä, voittaa se, jonka summa on lähempänä 21:tä. Pelaaja, joka ylittää 21:n, häviää, vaikka jakaja ylittäisi sen myöhemmin. Juuri tämä antaa jakajalle edun. Pelkkä varovaisuus ei korvaa strategiaa: myös pelaaja, joka ei koskaan ota korttia, jos summa voisi ylittää 21:n, kohtaa saman noin 6 %:n talon edun kuin jakajaa jäljittelevä pelaaja.
Ensimmäisen tarkan perusstrategian julkaisivat syyskuussa 1956 Yhdysvaltain tilastotieteellisen yhdistyksen tiedelehdessä neljä matemaatikkoa: Roger Baldwin, Wilbert Cantey, Herbert Maisel ja James McDermott. Laskuvälineinä heillä oli pelkät pöytälaskimet.
Perusstrategia valitsee siirron kahden asian perusteella: pelaajan omien korttien ja jakajan näkyvän kortin eli sen jakajan kortin, jonka pelaaja näkee ennen päätöstään. Jakajaa jäljittelevä pelaaja noudattaa samaa kaavaa jakajan näkyvästä kortista riippumatta, kun taas perusstrategia ottaa sen huomioon. Tavallisimmat siirrot ovat kortin ottaminen, jääminen, tuplaus ja käden jakaminen. Tuplaus tarkoittaa panoksen kaksinkertaistamista, minkä jälkeen pelaaja saa vielä yhden kortin. Käden jakaminen tarkoittaa kahden samanarvoisen aloituskortin jakamista kahdeksi erilliseksi käsiksi. Käsi on joko kova tai pehmeä. Pehmeä käsi sisältää ässän, jonka arvoksi lasketaan 11, ja kovassa kädessä sellaista ei ole. Esimerkiksi ässä ja seiska muodostavat pehmeän 18:n.
Oikea siirto riippuu pöydän säännöistä, ja blackjack online -pöydissä ratkaisuun vaikuttavat esimerkiksi pakkojen määrä, jääkö jakaja pehmeään 17:ään ja saako käden tuplata jaon jälkeen. Edullisilla säännöillä talon etu on perusstrategiallakin noin 0,5 %, ja jos blackjackin eli kahden ensimmäisen kortin 21:n voittokerroin on 6:5 eikä 3:2, etu kasvaa noin 1,4 prosenttiyksikköä. Perusstrategia pienentää talon etua mutta ei poista sitä eikä takaa voittoa.
Blackjackia pelataan kasinoilla ja nettikasinoilla oikealla rahalla, ja pelaaminen on sallittua vain aikuisille. Muistikorteilla harjoitteluun ei tarvita rahaa.
Hermann Ebbinghaus julkaisi vuonna 1885 teoksen Über das Gedächtnis (suomeksi Muistista), joka oli ensimmäinen kokeellinen tutkimus unohtamisesta. Hän opetteli ulkoa merkityksettömiä tavuja ja mittasi, kuinka paljon niistä oli jäljellä 20 minuutin, tunnin, vuorokauden, viikon ja kuukauden kuluttua. Mittauksista piirtyy unohtamiskäyrä, joka näyttää, kuinka nopeasti opittu katoaa mielestä. Suurin osa unohtamisesta tapahtuu ensimmäisten tuntien aikana. Murre ja Dros toistivat Ebbinghausin kokeen vuonna 2015, 130 vuotta alkuperäisen jälkeen, ja tulokset pitivät paikkansa.
Perusstrategian taulukon lukeminen kerran läpi ei siis riitä. Unohtaminen on nopeinta heti oppimisen jälkeen, ja siksi opittua pitää palauttaa mieleen yhä uudelleen.
Hajautettu kertaus tarkoittaa, että saman asian kertaukset levitetään pitkin aikaa yhden pitkän opiskelurupeaman sijaan. Cepeda, Pashler, Vul, Wixted ja Rohrer kävivät vuonna 2006 Psychological Bulletin -lehden katsauksessa läpi 184 artikkelia, joissa oli 317 koetta ja 839 mittausta hajautetusta harjoittelusta. Paras väli kertauskertojen välillä kasvoi sitä mukaa, mitä pidemmän ajan päähän testi oli. Mitä pidempään asian haluaa muistaa, sitä pidempiä taukoja kertausten väliin sopii jättää.
Kornell vertasi vuonna 2009 muistikorteilla tehdyssä tutkimuksessa hajautettua ja kerralla tehtyä opiskelua. Hajautettu harjoittelu tuotti parempia oppimistuloksia 90 %:lle osallistujista, mutta 72 % uskoi, että pänttääminen eli kaiken opiskelu yhdellä kertaa oli toiminut heillä paremmin. Tunne ja tulos menivät siis ristiin.
Muistikorttien kertaamiseen on valmis järjestelmä. Saksalainen tiedetoimittaja Sebastian Leitner (1919–1989) julkaisi vuonna 1972 kirjan So lernt man lernen (”Näin opitaan oppimaan”). Leitnerin laatikko on viiden lokeron muistikorttilaatikko. Oikein vastattu kortti siirtyy seuraavaan lokeroon ja tulee vastaan harvemmin, väärin vastattu palaa takaisin lokeroon 1. Kortti, jonka osaat joka kerta, etenee siis lokerosta 1 aina lokeroon 5, ja yksikin virhe pudottaa sen takaisin alkuun. Näin laatikko kohdistaa harjoittelun juuri niihin tilanteisiin, joissa erehdyt.
Perusstrategian saa muistikorteiksi helposti, koska jokaisella tilanteella on yksi oikea vastaus. Kortin etupuolelle kirjoitetaan tilanne, esimerkiksi ”pehmeä 18, jakajalla 9”, ja kääntöpuolelle päätös: ”ota kortti”. Toinen kortti kysyy ”kaksi kahdeksikkoa, jakajalla 10”, ja vastaus on ”jaa”. Kolmas kysyy ”käsi 11, jakajalla 6”, ja vastaus on ”tuplaa”. Neljäs kysyy ”kaksi nelosta, jakajalla 5”, ja vastaus on ”älä jaa”.
Kortit toimivat, koska ne pakottavat muistelemaan. Aktiivinen muistelu tarkoittaa vastauksen hakemista omasta muistista ennen kuin sen katsoo, joten kortti käännetään vasta, kun vastaus on sanottu ääneen tai ajateltu valmiiksi. Se vahvistaa muistia enemmän kuin tekstin lukeminen uudestaan, vaikka vastaus ei löytyisi. Robert Bjork (UCLA) on antanut ilmiölle nimen hyödylliset vaikeudet: opiskelu, joka tuntuu raskaammalta, tuottaa kestävämmän oppimistuloksen. Tämä sopii yhteen Kornellin tuloksen kanssa: kertaus, joka tuntuu raskaammalta kuin pänttääminen, jättää silti pysyvämmän jäljen.
Perusstrategia tuntuu isolta, kun sen yrittää oppia yhtenä kokonaisuutena. Kun sen jakaa kolmeen sääntöperheeseen, jotka ovat parit, tuplaukset ja pehmeät kädet, muistettavaa jää muutama sääntö kerrallaan. Alla oleva taulukko on Cornellin yliopiston matematiikan laitoksen yhteenveto tärkeimmistä säännöistä, ei täydellinen perusstrategiataulukko.
Perusstrategian tärkeimmät muistisäännöt
| Tilanne | Mitä tehdä |
|---|---|
| Kaksi kahdeksikkoa | Jaa aina |
| Kaksi ässää | Jaa periaatteessa |
| Kaksi kymppiä, kaksi vitosta tai kaksi nelosta | Älä jaa koskaan |
| Muut parit | Jaa vain, jos jakajan näkyvä kortti on 2–7 |
| Käsi 11 | Tuplaa aina |
| Käsi 10 | Tuplaa, ellei jakajan näkyvä kortti ole kymppi tai ässä |
| Käsi 9 | Tuplaa vain, jos jakajan näkyvä kortti on 2–6 |
| Pehmeä 17 tai pienempi | Ota kortti |
| Pehmeä 18, jakajalla 9 tai 10 | Ota kortti |
Parit vievät taulukosta neljä riviä, tuplaukset kolme ja pehmeät kädet kaksi. Pareissa suurin osa on kiintopisteitä: kahdeksikot jaetaan aina, kymppejä, vitosia ja nelosia ei koskaan, ja ässät periaatteessa jaetaan. Vain loput parit riippuvat jakajan kortista. Tuplauksen rivit muodostavat portaat: 11:llä tuplataan aina, 10:llä kaikkia jakajan kortteja vastaan paitsi kymppiä ja ässää ja 9:llä vain jakajan kortin ollessa 2–6.
Jakajan näkyvälle kortille on koko taulukossa vain muutama raja: 2–7, 2–6, 9 tai 10 sekä kymppi tai ässä. Taulukosta syntyy harjoitus näin:
Muistiurheilu on kilpailulaji, jossa painetaan mieleen muun muassa korttipakkoja. Pikakorttien lajissa ennätys on 12,74 sekuntia: mongolialainen Shijir-Erdene Bat-Enkh opetteli sekoitetun korttipakan ulkoa niin nopeasti vuonna 2017. Ensimmäiset muistin MM-kilpailut järjestettiin vuonna 1991.
Kilpailijat käyttävät muistitekniikoita. Muistipalatsi eli sijaintimenetelmä tarkoittaa, että opeteltavat asiat kuvitellaan tuttuun paikkaan, vaikkapa oman kodin huoneisiin, ja ne löytää kulkemalla paikan läpi mielessään. PAO-menetelmä koodaa kortit ja numerot henkilöiden, toimintojen ja esineiden jonoiksi. Lisäksi käytetään yhdistämistä, jossa kaksi asiaa liitetään yhdeksi mielikuvaksi, ja ryhmittelyä, jossa pitkä jono pilkotaan lyhyiksi osiksi. Ryhmittelyä käytettiin jo edellä, kun taulukko pilkottiin kolmeen sääntöperheeseen.
Tekniikoiden tehtävä on silti toinen kuin perusstrategiaa opetellessa. Muistiurheilija painaa mieleen satunnaisen järjestyksen: jokainen sekoitettu pakka on uusi, eikä edellisen pakan järjestyksestä ole mitään hyötyä. Perusstrategian opettelija opettelee taulukkoa, joka ei muutu koskaan. Satunnaisen järjestyksen muistaminen vaatii mielikuvien rakentamista aina uudelleen, mutta kiinteä taulukko vahvistuu toistoilla. Sama tilanne saa aina saman vastauksen, ja juuri siksi muistikortit ja hajautettu kertaus sopivat siihen niin hyvin. Pänttäämiseen turvautuminen tuntuu helpommalta, mutta Kornellin tutkimuksessa hajautettu harjoittelu toimi paremmin 90 %:lle osallistujista.
Muistipelit harjoittavat sitä, missä kortti on. Blackjack palkitsee sen tietämisestä, mitä kortilla tehdään. Perusstrategian taulukko pysyy samana, joten sen oppii parhaiten kertaamalla sitä pitkin aikaa, vaikka pänttääminen tuntuisi tehokkaammalta. Kun taulukko on hallussa, voi ottaa korttipakan käteen ja kokeilla blackjackia ensin kotona ilman rahaa.
Lisää artikkeleita