Hyvällä muistilla on paljon positiivisia vaikutuksia arkielämässämme. Mutta voipa muistilla myös kerätä menestystä peleissä yleensä. Pelaaminen netissä ja konsoleilla on ollut tasaisessa kasvussa sitten 2000-luvun alun ja ensimmäisen pelikonebuumin.
Monissa peleissä hyvällä muistilla voi vaikuttaa pelin läpäisemisen todennäköisyyteen. Viime vuosikymmenellä varsinkin mobiilipelaaminen, konsolipelit ja älypelit nostivat pelaamisen suosiota.
Iso osa peleistä ja niissä menestymistä on todennäköisyyksien ymmärtäminen ja laskeminen. Suosituimmissa peleissä, kuten strategia ja taktiikkapeleissä, hyvällä muistilla voi olla ratkaiseva merkitys voittomahdollisuuksiesi kannalta. Esimerkiksi strategia on tärkeää muistaa, missä tilanteessa kannattaa ottaa liikuttaa joukkoja ja missä ei. Menestyminen perustuu siis näiden sääntöjen muistamiseen ja niiden mukaan pelaamiseen. Niiden avulla pelaaja voi saavuttaa lähes tilanteen, jossa vastustajan etua ei enää ole.
Lähes aina tekoälyllä on pieni etu pelaajiin nähden. Jos tekoälyn etu on olemassa, menetät pitkällä aikavälillä aikaa ja pelipisteitä. Hyvä muisti voi auttaa sinua voittamaan kuitenkin enemmän. Se antaa sinulle etulyöntiaseman muihin pelaajiin nähden, jotka miettivät seuraavaa siirtoaan tai epäilevät, pitäisikö heidän ottaa riski vai ei. Varsinkin pitkäjänteiset shakkipelit tai matemaattiset pelit ovat pelejä, joissa pelaaja voi vaikuttaa lopputulokseen positiivisesti muistamalla eri skenaarioiden todennäköisyydet. Esimerkiksi shakissa ei riitä, että osaa ottaa todennäköisyydet huomioon omien siirtojen osalta, vaan pitää osata analysoida myös muiden pelaajien siirtoja.
Yksi tapa menestyä peleissä on pelisiirtojen laskeminen. Tätä ennakoivaa laskentamenetelmää voivat käyttää esimerkiksi pelaajat, jotka tuntevat pelin säännöt hyvin. Tämän menetelmän avulla voit nopeasti laskea, miten siirtyä pelikentällä ja mitä riskejä se sisältää, jotka voivat auttaa sinua voittamaan. Tämän strategian käyttäminen edellyttää kuitenkin hyvää muistia.
Miten se siis toimii? Pelin aikana pitää pitää kirjaa siitä, mitä taktiikoita on käytetty. Ennakoiva pelisiirtymien laskeminen edellyttää, että peliä pelataan jollakin tietyllä siirtomäärällä. Näin voit pysyä jatkuvasti kärryillä siitä, mitä on jo pelattu, ja mitä siirtoja vielä löytyy. Kun olet kärryillä siitä, mitä missä mennään, osaat laskea todennäköisyyksiä seuraaville strategisille siirroille ja voit siten menestyä paremmin pelissä.
Strateginen pelaaminen on yksi legendaarisimmista pelikategorioista. Pelissä pelkkä tuuri ei riitä, vaan hyvin menestyäkseen pelaajalla pitää olla myös taitoa. Esimerkiksi turnauksissa pärjää jatkuvasti aina samat pelaajat. Jos haluat menestyä strategiapeleissä pelatessasi, sinun on seurattava, milloin muut pelaajat kasvattavat panosta tai luovuttavat, jotta voit mukauttaa strategiaasi sen mukaisesti. Sinun on siis opittava lukemaan muita pelaajia. Bluffaamisella ja pokerinaamalla on siis oikeasti merkitystä, ne eivät ole vain sanahelinää.
Pelikentällä iso tekijä on todennäköisyydet. Kentällä pelaajien, jotka haluavat pelata hyvän kierroksen, tulisi seurata oman kätensä ja muiden pelaajien käsien todennäköisyyksiä. Kokenut pelaaja osaa laskea tämän hetkessä sitä mukaa kun peli etenee. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että jos todennäköisyyksien mukaan oma joukkue on vahvempi kuin vastustajalla, pelaajan kannattaa pysyä pelissä mukana ja nostaa riskejä. Jos taas oma pelieteneminen vaikuttaa todennäköisyyksien pohjalta heikommalta kuin vastustajien, kannattaa pelaajan säästää joukot myöhempää käyttöä varten.
Räiskijät, jotka suhtautuvat vakavasti pelitaitoihinsa, haluavat luonnollisesti saada jokaisesta matsista mahdollisimman suuren voiton. Siksi he haluavat tietää, kuinka suuri mahdollisuus heillä on voittaa ja mikä on optimaalinen aika lyödä kuulaa kehään. Räiskintäpelit ovat enemmän taitolaji. Toimintapeleissä pelaajan nimittäin kannattaa selvittää mahdollisimman paljon taustatietoja muiden pelaajien vahvuuksista.
Mitä enemmän pelaaja tietää vastustajasta, lajista ja sen taktiikoista, sitä parempi todennäköisyys voittamiselle tulee. Kohteen lopputulokseen voi vaikuttaa esimerkiksi aiemmat kohtaamiset, loukkaantumiset ja jopa sää. Analysoitavia ja arvioitavia eivät ole vain pelaajat, vaan myös heidän taustajoukkonsa. Tuntemalla kohteen läpikotaisin, voi pelaaja laskee eri skenaarioille kertoimet. Tällä tavoin taitava pelaaja voi löytää ylivoiman, joihin tarttua.
Hupipeleissä pitää olla aina tilaa sattumalle, siksi 100 prosenttisesti puhtaasti muisti- tai taitopelejä löytyy paljon netistä. Toisaalta nettipeleissä hauskuuden lisäksi voi iso osa olla myös taidoilla ja muistamisella. Nettiin on alkanut tulemaan erilaisia lautapelejä, kuten Monopoli ja Muistipeli.com, joten tulevaisuudessa tulemme varmasti näkemään enemmän pelejä, jotka aktivoivat myös pelaajien muistia.
Yhä useampi pelaaja haluaa muutakin, kuin vain sattumaan perustuvia kolikkopelejä, joten on selvää, että monipuolisemmat pelit yleistyvät netissä. Voimme nähdä tulevaisuudessa jopa sudokun ja shakin tapaisia pelejä joita pelaamalla saa ajan kulumana lupsakasta. Nettiympäristö mahdollistaa erilaisten peliformaattien hyödyntämisen, joten vaikka shakkia voi pelata henkilökuntaa tai toista pelaaja vastaan livenä. Sudokua taas olisi mahdollista pelata esimerkiksi aikarajaa vastaan.
Muisti- ja taitopeleistä kiinnostuneiden kannattaa valita netissä ilmaiseksi pelattavat pelit. Niissä pelaaja pääsee taidoillaan vaikuttamaan eniten pelin lopputulokseen. Esimerkiksi muistipeli on hyvä peli aloittaa. Vielä enemmän taitava pelaaja voi vaikuttaa kuitenkin lopputulokseen seuraamalla muiden pelaajien tuloksia. Reaaliajassa pelaaja pelaa muita pelaajia vastaan, ja heidän taitonsa voivat olla hyvin kirjavia. Moni pelaaja pelaa myös liian tunteella, unohtaen aina tiukan paikan tullen todennäköisyydet.
Muistipeleissä taitava pelaaja pääseekin hyödyntämään taitojaan eniten. Taitava pelaaja selviytyy lopulta voittajana, vaikka yksittäisiä kierroksia voi ihan hyvin voittaa myös pelkällä tuurilla pelaava. Pelaajalla pitääkin siis olla myös kärsivällisyyttä ja pelaajan pitää olla valmiina siihen, että eri tasoiset pelaajat voivat tehdä yllättäviä ja irrationaalisia ratkaisuja pelaamissaan peleissä. Lue lisää muistipeleistä.