Muistat varmaan oman lapsuuden muistipelikortit – niitä on nimittäin ollut viimeisillä sukupolvilla kaikilla käytössä, jopa näin diginatiiveillakin on ollut aivan perus pelikortit ja muistipelit ovat olleet kovassakin käytössä. Mutta muistipelit eivät ole vain lapsille, vaan aikuisetkin hyötyvät oman muistinsa treenaamisesta muistipelien avulla ja live peleissä kuten Parhaimmat Pelit sivustolla, hyvästä muistista ei todellakaan ole haittaa.
Muistipelien tehtävänä on pelin nimen mukaisesti testata pelaajien muistia. Muistipelien avulla voidaan myös treenata pelaajien muistia, varsinkin tilanteissa, missä muisti alkaa reistata. Kuten monet muutkin asiat, myös muistia voi treenata paremmaksi.
Muistia voi parantaa ihan kotikonstein, mutta kaikki lähtee omasta halusta, ja kenties myös tarpeesta. Aivan samoin live vedonlyönti ja sen pelaaminen lähtee omasta halusta ja siinäkin hyvä muista on loistava lähtökohta.
Et ehkä usko, mutta kuten taide, musiikki, kirjallisuus ja kuvataide aktivoivat aivoja ja pitävät muistin virkeänä – saman tekee esimerkiksi jalkapallo. Kokeile muistaa, vaikka Englannin valioliigan joukkueiden nimet pelkistä joukkueiden tunnuksista, tai yhdistä Serie A:n joukkueiden nimet kaupunkien vaakunoihin – näillä yksinkertaisilla muistipeleillä treenaat kotona omaa muistiasi sellaisten asioiden parissa, joista itse pidät. Kun tähän sitten liität live vedonlyönti kohteet ja pyrit muistamaan edellisen viikon tapahtumat ja luomaan niistä mahdollisia analyysejä tulevaisuuteen – käytät muistiasi ja aivojasi monipuolisesti ja varmistat, että ne eivät ainakaan tylsyyteen vajoa.
Englannissa on montakin kertaa ihan yliopistotasolla tutkittu sudokujen ja ristikoiden merkitys aivojen aktiivisuustasolle, ja sillä on merkitystä. Ristikoita ratkovien ihmisten muisti-, päättely- sekä havainnointikyky ovat kehittyneet keskiverto ihmistä paremmiksi – jopa siinä mittakaavassa, että ikääntyvillä tämä voi tarkoittaa jopa kymmenen vuoden nuorenemista aivojen muistikapasiteetissa. Totta kai kaikki on suhteellista, ja jokaisen meistä muisti toimii eri lailla ja jokaisella on omat tapansa sitä treenata.
Naura usein – löydä ilo pienistä asioista. Naura kun live vedonlyönti kohde osuu ja joukkueesi tekee maalin, katsele televisiosta komedioita, tee hauskoja asioita. Tutkitusti nimittäin (ainakin amerikkalaisen tutkimuksen mukaan Loma Lindan yliopistossa) nauru parantaa muistia sitä kautta. että se vähentää stressihormoni kortisonin erittymistä.
Naurun auttaessa muistia, niin saman tekee myös se, että lopetat tupakoinnin. Tupakointi aiheuttaa kehossasi stressitilan, ja stressi on pahaksi muistille – muistisi kannalta tupakoinnin lopettaminen on tärkeää, mitä nopeammin sen lopetat.
Ei pelkästään muistipelit, vaan kaikki aivoja aktivoivat pelit auttavat sinua aivojesi ja muistisi kanssa. Mitä enemmän peleissä on tapahtumia ja muistettavaa, sitä enemmän aivot pääsevät käyttämään omia ominaisuuksiaan, esimerkiksi live vedonlyönti kohteessa voit yrittää muistaa ilman muistiinpanovälineitä, kuinka monta kertaa suosikkipelaajasi koskettivat palloon puoliajan aikana, ja kuinka monta niistä kosketuksista oli positiivisia ja kuinka monta meni mönkään.
Pelatessa mitä tahansa peliä keskityt myös samalla, ja keskittyminen on hyväksi muistille. Sen vastapuolella on sitten sinkoilu asiasta toiseen, mikä taasen ei ole hyväksi muistille loppujen lopuksi. Muisti voidaan rakentaa rauhassa, toistoilla ja harjoittelemalla paremmaksi, ja erilaiset mielikuvat toimivat myös muistin tukena.
Kaikenlaiset pelit, joissa tarvitaan taitoa ja muistia ovat hyväksi aivoille, ja siten samalla myös muistille, Muistin suurin vihollinen on tylsistyminen ja aivojen turhautuminen. Mitä useammin harrastaa jotain harrastetta, kuten pelaamista kuten live vedonlyönti, aivot pääsevät kokemaan erilaisia tunteita ilosta tappion suruun ja kaikkea siltä väliltä. Sillä ei loppujen lopuksi edes ole paljon väliä, onko peli muistipeli, ammuntapeli, seikkailupeli tai vaikkapa kolikkopeli – kunhan pelissä tapahtuu, on värejä, ääniä, ja toimintaa - mutta tietenkin sellaiset pelit, joissa pitää tehdä päätöksiä, jotka pohjautuvat pelissä opittuihin tai löydettyihin asioihin.
Liian usein saa lukea pelaajista, jotka ovat pelanneet liian kauan. Samalla tavalla voimme katsoa, vaikka suoratoisto-ohjelmia liian kauan pitkälle yöhön, josta syystä yöunemme jää sitten liian lyhyiksi. Liian lyhyet yöunet aiheuttavat nekin keholle stressitilan, ja aivoille ongelmia – eli muisti ei pelaa aivan parhaalla mahdollisella tavalla, koska aivot eivät ole saaneet levätä yön aikana tarpeeksi.
Vaikka yöunien pituus on kaikille meistä henkilökohtainen, ja jotkut pärjäävät lyhyemmillä unilla ja toiset nukkuisivat, vaikka kuinka pitkään, niin tilastollisesti puhutaan noin 7-8 tunnin minimiunista yössä, jotta aivot ja keho ehtisivät latautua uuteen päivään.
Jos sitten ajatellaan tarkemmin sitä muistin toimivuutta, niin meillä on mahdollisuuksia parantaa muistiamme ihan ottamalla vitamiineja. Ne vitamiinit eivät tietenkään korvaa kaikkea edellä mainittua, mutta yhdistämällä vitamiinit ja edellä luetellut vaihtoehdot ja tekemiset, muistisi saa varmasti lisää tukea ja voimia pärjätä paremmin myös muistipeleissä. Vitamiineista B12-vitamiini on se, mikä liittyy muistin toimivuuteen. B12 on muistin ja hermoston oma vitamiini ja sen puutos voi aiheuttaa nimenomaan muistiongelmia ja keskittymishäiriöitä. Ihmisen keho on siinä mielessä hankala, ettei se pysty itse tuottamaan tätä vitamiinia, ja meidän on saatava se joko ruokavaliosta tai vitamiinilisistä. Tällaisia ruoka-aineita ovat marjat ja hedelmät – kuten puolukka, mustikka ja granaattiomena. Itseasiassa mustikan on nimenomaan tutkimuksessa todettu ehkäisevän muistin heikkenemistä ja parantavan jopa oppimiskykyä – mutta jälleen tässäkin pitää muistaa suhteellisuus – ei se muisti parane hetkessä, eikä peli tulokset nouse heti.
Kehomme ja muistimme toimivat osittain samoilla periaatteilla, joten aivan yleiset elämänohjeet toimivat myös muistimme parantamisen toimenpiteinä. Esimerkiksi liikunta on kehomme perusta. Meidän kehomme on tehty liikkumista varte ja mitä vähemmän liikumme, sitä enemmän kehomme ja sitä kautta myös aivomme laiskistuvat, ja vanhemmiten liikunnan tärkeys vain kertaantuu.
Samoin tärkeätä on ruokavaliomme. Aiemmin käsittelimme vitamiinien merkitystä muistille, mutta väärä ruokavalio saa meidät myös pahimmillaan nukkumaan huonommin. Joten kannattaa opetella syömään monipuolisesti ja jaottaa se syöminen oikein päivälle – ja jättää ne raskaat syömiset pois illalta, jottei se häiritse yöunia ja aivojen lepäämistä.
Monesti muistipelit liitetään lapsiin, mutta aivan yhtä lailla on muistipelejä aikuisille, ja kuten aiemmin tässä artikkelissa on jo käyty läpi, muistipelien pelaaminen on hyödyllistä kaiken ikäisille. Ja jos haluat viedä harrastuksesi askeleen pidemmälle, voit tehdä oman muistipelin omista kuvistasi vaikka Ifolorin tai vastaavan palvelun kautta.
Muistipelin tehtävänä on siis parantaa muistia ja pelaajan kognitiivisia taitoja. Kognitiivinen taito tarkoittaa sitä, että osaamme hankkia tietoa, käyttää hankkimaamme tietoa sekä tehdä päätöksiä hankkimamme tiedon avulla. Esimerkiksi monimutkaiset muistipelit, joissa ratkaistaan keksittyjä rikoksia rikospaikoilla liittyy juuri tähän kokonaisvaltaiseen kognitiiviseen ajattelumalliin, jossa etsitään tieto, käytetään tietoa ja muistin avulla liitetään tiedonkappaleita toisiin muodostaaksemme lopullisen ratkaisun.
Kognitiivisessa muistissa on mielenkiintoista se, että meillä tuntuu paremmin säilyvän tälllaiset toimintakykyyn liittyvät opitut asiat kuten esimerkiksi polkupyörällä ajaminen, mutta ikääntyvien ihmisten oma kognitiivinen ikääntyminen etenee luonnollisesti vuosien tullessa ikään lisää – mutta kognitiivista ikääntymistä voidaan hidastaa edellä listatuilla harjoitteilla.