Erilaisten pelisivusten pelimäärä on nykyään valtava, ja pelikirjastoista löytyy tavallisesti tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia erilaisia pelejä. Valinnanvaran ansiosta jokaiselle pelaajalle riittää mieleistä aktiviteettia riippumatta siitä, kiinnostavatko häntä enemmän esimerkiksi omaan taitoon vai silkkaan onneen perustuvat pelit.
Aivan loputon runsaudensarvi ei laajinkaan pelisivusto kuitenkaan ole, vaan osa peleistä jää edelleen puuttumaan. Muistipelit ovat sellainen genre, joita esimerkiksi nettikasinoilta on useimmiten turha haeskella – vaikka onneksi muistipelaamista voi harjoittaa toisenlaisissa ympäristöissä ja tilanteissa.
Tässä artikkelissa analysoimme sitä, minkä takia nimenomaan oikealla rahalla pelattavat sivustot eivät ole nostaneet muistipelejä omaan valikoimaansa. Pohdimme myös, voisivatko muistipelit lisätä niiden houkuttavuutta ja millainen muistipeli siellä kenties saattaisi toimia.
Lue artikkelimme, niin voit muodostaa ajankohtaisesta asiasta oman mielipiteesi!
Teknologian ja pelialan kehitys ovat saaneet aikaan sen, että monien sivustojen pelitarjonta kasvaa ja monipuolistuu ennennäkemätöntä vauhtia. Erityisesti uudet kasinot panostavat pelikirjastoonsa ja ottavat sen valikoimiin ennakkoluulottomasti myös moderneimpia innovaatioita testattavaksi.
Vaikka kehitys edistyy harppauksin, pelisivustojen perinteiset suosikkipeligenret eivät muutu yhtä vauhdilla kuin yksittäisten pelien sisältö. Pelaajat luottavat vanhoihin, hyviksi havaittuihin peleihin: slotteihin, pöytäpeleihin sekä live-pelien tarjontaan.
Erityisesti slotit ovat monen tyyppisten pelaajien suosiossa. Kolikkopeleissä on paljon vaihtelua sekä pelimekaniikan että pelien teemojen mukaan, kolmen rullan sloteista videokolikkopeleihin ja Egypti-teemaisista peleistä elokuva-aiheisiin asti.
Noissa peleissä pelaajaan vetoaa erityisesti se, että niiden pelaamisessa ei tarvitse hallita tai harjoitella erillisiä sääntöjä, vaan pelaaminen onnistuu helposti aloittelijaltakin. Pelaaminen on paitsi helppoa myös nopeaa. Tietoa siitä, voittaako tässä pelissä, ei juuri joudu odottelemaan.
Pienellä panoksella pääsee kolikkopelien parissa parhaimmillaan kiinni myös suuriin voittoihin, tai ainakin niin luvataan, se että tuleeko kyseistä pottia koskaan kohdalle, onkin sitten toinen juttu. Progressiivisissa jättipoteissa ainakin teoriassa voittosummat voivat kasvaa miljooniin euroihin, jolloin voidaan liioittelematta puhua elämän mullistavista poteista.
Slottien lisäksi ikisuosikkeja ovat pöytäpelit joko yksin pelattavissa peleissä tai live-peleissä. Suuressa osassa pöytäpelejä tarvitaan slottien pyörittelyä enemmän älyn käyttöä ja taktikointia, vaikka niissäkin onni usein näyttelee omaa osaansa, kun voittajaa etsitään.
Yleisimpiä pöytäpelejä ovat erilaiset versiot esimerkiksi pokereista, ruleteista, blackjackeista ja bacccarateista. Lisäksi mukana tarjonnassa on live-pelien puolella vieläkin vauhdikkaampia show pelejä.
Mikäli monet pelisivustot alkaisivat ottaa muistipelit osaksi tarjontaansa, ne tuskin vähentäisivät vanhoja suosikkipelejään, vaan muistipelit tulisivat vaihtoehdoksi tuttujen pelien rinnalle. Slotit saivat siis pyöriä jatkossakin omassa genressään, sillä sinne muistipelit eivät pelimekaniikkansa suhteen soveltuisi.
Muistipelejä saattaisi kuvitella löytyvän pöytäpelien joukosta paremmin kuin kolikkopelien puolelta, mutta melko epätodennäköiseltä niiden olemassaolo tuntuu sielläkin. Onneksi runsas pelitarjonta mahdollistaa sen, että muistipelien puuttumiseen ei yhdenkään pelaajan visiitti pelien parissa kaadu!
Miksi muistipelejä sitten ei maksullisilta pelisivuilta yleensä löydy? Eivätkö ne olisi mukava lisä sivustolle kuin sivustolle muiden pelien oheen ja parhaimmillaan todellinen kilpailuvaltti, joka erottaa pelisivuston lukuisista muista?
Digitaalisia muistipelejä netistä toki löytyy yllin kyllin, eli kaukana takana ovat ne ajat, kun muistipelejä joutui pelaamaan ainoastaan pahvisilla korteilla pelikaverin kanssa. Nyt pelejä voi etsiä netistä googlettamalla ja valita itselleen sopivan esimerkiksi taitotason, pelitavan ja pelin visuaalisen ilmeen perusteella.
Maksullisilla pelisivuilla yksi pelaamisen kantavista ideoista on se, että pelaamalla voi voittaa. Vaikka pelaaminen itsessään on hauskaa ajanvietettä, juuri voittomahdollisuus tuo siihen mukaan oman erityislaatuisen twistinsä.
Muistipeleissä tällaista voittomahdollisuutta on logistisesti ja teknisesti vaikea toteuttaa – joskaan ei mahdotonta. Kenties muiden pelien vetovoima on ajanut nettikasinoilla muistipelien ohi siten, että muistipelin suureen potentiaaliin ei ole toistaiseksi kiinnitetty kylliksi huomiota.
Muistipelin pelaaminen konetta vastaan on siis mahdollista monin tavoin, mutta perinteiseen kasinopelin muottiin muistipelin on vaikea asettua. Samoin pelillisiä ehtoja on vaikea laatia: tulisiko pisteitä antaa pelaajalle esimerkiksi nopeudesta vai muistamisesta?
Pelistudiot kehittävät uusia pelejä jatkuvasti, mutta niidenkin ensisijaiset mielenkiinnonkohteet ovat viime vuosina olleet uudempien peli-ideoiden ja mekaniikkojen parissa. Tuntuu, että mikään taho ei ole ollut valmis ottamaan koppia niiden edellytysten tutkimisesta, jota muistipelin siirtäminen onnistuneesti vaikka nettikasinoympäristöön edellyttäisi.
Se, että jotkin pelisivustot eivät toistaiseksi käytä muistipelejä, ei tarkoita sitä, että muistiin liittyviä mekaniikkoja ei muuten hyödynnettäisi siellä. Päinvastoin! Netissä ja muuallakin on nykyäänkin useita pelejä, joissa muistin käyttäminen parantaa voittomahdollisuuksia huomattavasti.
Pokeri on hyvä esimerkki pelistä, jossa tarvitaan tuurin lisäksi muistia. Jotta pelissä voi menestyä, mielessä pitää pystyä pitämään sekä se, miten muut pelaajat ovat käyttäneet korttejaan että se, millaisilla ilmeillä ja eleillä he ovat mahdollisesti paljastaneet tunteitaan ja aikomuksiaan pelissä.
Mitä paremmin vastustajan toimet muistaa ja sisäistää, sen helpompaa on laatia omia pelistrategiota ja suunnitella siirtoja. Hyvän muistin avulla pelitapahtumia voi palauttaa mieleensä pelin alusta saakka, rakentaa kokonaiskuvaa pelin nykytilanteesta ja ennustaa tulevia tapahtumia.
Pokerin lisäksi myös monet muut korttipelit ovat ainakin hieman menestyksekkäämpiä niille, jotka voivat hyödyntää hyvää muistiaan pelistrategioiden luomisessa. Muistia vaativia pelejä ovat vaikkapa bridge ja baccarat, joissa kummassakin on etua siitä, mitä paremmin pystyy hahmottamaan sen, mitä kortteja vastustajalla on kädessä.
Aivan oma peligenrensä, jossa muistia pystyy hyödyntämään, on vedonlyönti urheilussa. Kaikki paikat eivät vedonlyöntiä pelaajille tarjoa, mutta nykyään yhä useammalla on kuitenkin jonkinlainen oma vedonlyöntiosio.
Vetoa pystyy toki lyömään vailla minkäänlaista muistiin pohjautuvaa tietoa, mutta silloin todennäköisyydet voittoon ovat hyvin pienet. Jos taas pystyy muistamaan ja hahmottamaan esimerkiksi aikaisempien otteluiden tai yksilösuoritusten tuloksia pidemmällä aikavälillä, pystyy myös todennäköisemmin hahmottelemaan mielessään seuraavien otteluiden tuloksia.
Vaikka monet paikat yleensä itsekin tarjoavat informaatiota vedonlyöntiin liittyvien päätösten tueksi, oman muistin käytöllä koottu kokonaiskuva antaa paljon vankemman pohjan vedonlyönnille. Samalla kasvaa oma etulyöntiasema niihin pelaajiin nähden, joilla ei vastaavaa mahdollisuutta ole.
Realistisesti ajatellen muistipelistä tuskin tulee koskaan samanlaista suurten pelaajajoukkojen kiinnostuksen kohdetta kuin vaikka suosituimmista sloteista tai pöytäpelien parhaista pokereista ja ruleteista.
Sen sijaan muistipelien voidaan nähdä kiinnostavan pientä, tämän tyyppisistä peleistä innostunutta asiakasryhmää, joka haluaa peleiltään mahdollisuuden käyttää ja koetella omia kykyjään.
Jotta muistipeli voisi menestyä muunkin kohderyhmän pelaajien keskuudessa, sen tulisi olla teknisesti toimiva ja visuaalisesti miellyttävä. Visuaalisen ilmeen tulisi olla todennäköisesti melko neutraali, sillä pelaajamakuja on monenlaisia ja liian äärimmilleen viety ilme todennäköisesti nostattaisi esiin turhan voimakkaita reaktioita.
Maksullisena rahapelinä muistipelin tulisi tarjota myös voittoja erikseen määritellyissä raameissa. Muualla netissä pelatessa muistipeliltä ei odoteta taloudellista palkitsevuutta, vaan halu pelata syntyy mahdollisuudesta testata ja kehittää omaa muistiaan sekä saada peli vietyä loppuun.
Nettikasinolla sen sijaan on tarkoitus ennen kaikkea voittaa, joten myös muistipelissä tulisi olla ainakin jonkinlainen voittomahdollisuus. Muistipelin pelaaminen kyseisillä sivuilla todennäköisesti edellyttäisi panostusta, ja panostuksen puolestaan tulisi tarjota mahdollisuus voittoon.
Tekniikaltaan muistipelin tulisi olla selkeä ja yksinkertainen, sillä tämän pelin valttina eivät ole erikoistehosteet ja -ominaisuudet, vaan taitoon ja muistiin liittyviin haasteisiin keskittyminen.
Mikäli muistipelejä aletaan ottaa osaksi pelikirjastoa, tämä edellyttää ammattitaitoa kirjaston kasvattamisessa. Muutoksia ei kannata tehdä liian suurimittaisesti ja yhtäkkisesti, mikäli haluaa toimia liiketaloudellisesti kannattavasti.
Suurimpienkin pelisivustojen pelivalikoimaan voi lisätä ensin muutaman muistipelin, mikäli pelien kehitystyö mahdollistaa sen, että tällaisia tulevaisuudessa on saatavilla. Tämän jälkeen on syytä analysoida tarkasti, miten asiakkaat ottavat pelit vastaan: kuinka usein niitä pelataan ja kuinka paljon pelien parissa keskimäärin vietetään aikaa. Tällöin on helpoin tehdä linjauksia tulevien pelien suhteen.
Myös markkinointiin ja yleiseen informaatioon on syytä panostaa. Liian monet sivustot ottavat kyllä valikoimiinsa uusia pelejä, mutta eivät tiedota niistä pelaajille laisinkaan. Silloin pelit katoavat pelikirjaston uumeniin, eivätkä asiakkaat välttämättä saa edes tietää niistä.
Muistipelejä kannattaakin mainostaa, mikäli sellaisia kasinon valikoimiin tulee. Vain silloin pelaajat voivat päästä testaamaan, sopivatko muistipelit omaan makuun. Ilman informaatiota riskinä on, että yritys tekee turhan taloudellisen investoinnin, joka ei hyödytä ketään.
Vaikka muistipelejä ei vielä maksullisilla pelisivuilla sivuilla juuri näy, tilanne saattaa tulevaisuudessa muuttua uuden lisenssin myötä. Miten muistipelit sopisivat erityisesti suomalaisten suosimille nettikasinoille? Onko niillä tarjota jotakin sellaista, joka vetoaa ennen kaikkea skandinaavisen pelaajan makuun?
Me suomalaiset pidämme yksinkertaisista ja selkeistä peleistä. Osaamme arvostaa myös näyttäviä pelielementtejä, mutta emme anna niiden sokaista itseämme, vaan ymmärrämme, että pelissä tärkeintä on itse peli, ei sen pinta.
Muistipelissä on siis potentiaalia yhdeksi suomalaisten suosikkipeliksi. Se on helposti omaksuttava ja konstailematon peli, jossa omat taidot voi laittaa likoon joutumatta turvautumaan ainoastaan onnettaren odotteluun.
Mikäli muistipelit tulevat osaksi suomalaisia rahapelejä, niiden tulisi olla suomen kielellä promottuja, hillittyjä ja toimia teknisesti moitteettomasti. Lisäksi voittomahdollisuuksien tulisi tietenkin olla hyvät suhteutettuna panokseen.
Nuo sivustot jäänevät kuitenkin odottamaan modernimpien, toimivien muistipelien kehittymistä ennen kuin alkavat panostaa asiaan enempää suomalaistenkaan suosimissa pelipaikoissa.